Täällähän on jopa muutama ihminen jo kaipaillut minua takaisin :) En ehtinyt tuolloin alkuviikosta ilmoittaa että on paljon menoja, enkä luultavasti kerkiä kirjoittelemaan mitään loppuviikosta. Torstaina lähdin avopuolisoni kanssa turku-tukholma risteilylle, ja viikonloppuna piti sitten jaella tuliaisia minun vanhemmilleni sekä avopuolisoni vanhemmille jotka molemmat asuvat meistä kaukana, joten koko loppuviikko meni vain reissaamiseen.

Keskiviikko aamuna kävin puntarilla joka näytti 65,8kg ja tuon risteilyn ja viikonlopun seurauksena tuli sitten kilo lisää :/ Ennen laivalle menoa kävimme turussa raxissa, illalla laivalla nautimme tietysti alkomaholia ja karkkia. Sain sentäs hillittyä itseni ja ostin vain pienen toblerone-pussin, kun normaalisti tax freestä olisi lähtenyt mukaani ainakin muovikassillinen erilaisia herkkuja :D Aamulla sitten kävimme syömässä kahvilassa sämpylät ja myöhemmin päivällä meni iso grillipihvi ja perunoita. Eipä ollut sekään mikään vähäkalorisin vaihtoehto, mutta annoin itselleni luvan hieman olla löysemmin, kun kuitenkin viimeksi olin laivalla vuosi sitten.

Viikonloppuna kun jakelimme tuliaisia ja olimme myöhään kotona, kävimme kotipizzan kautta. Apua. Yleensä kotipizzasta olen ottanut pizzoista special operan ja kotzoneista pariloidun kananpojan. Katsoinpa sitten netistä paljonko niissä on ravintoarvoja, ja tuossa operassa oli yli 1000kcal pizzassa ja kotzonessa "vain" 600kcal, joten tottakai valitsin sitten sen kotzonen. Onneksi näinpäin, koska mielestäni tuo kotzone onkin paljon paremman makuinen kuin pizzat. Vaikka parempihan olisi ollut olla ottamatta mitään, mutta se on nyt jo syöty, joten omapahan oli tyhmyyteni.

Tänään aamulla käväisin vaa'alla ja hieman pelonsekaisin tuntein. Olin yllättynyt kun lukema olikin -400g alempi kuin viikonloppuna käydessäni. Paino oli siis 66,3kg.
Nyt saavat taas kaloripommi-ruoat jäädä ainakin kuukaudeksi ja jäljellä olevat tobleronet saavat odottaa perjantaihin tai lauantaihin asti kaapissa. Viime viikolla en siis merkkaillut ruokia ollenkaan ylös, mutta yritän nyt taas aloittaa sen tälläviikolla :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)


This entry was posted on 11.10 and is filed under . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

0 kommenttia: