8.39 -
-
Olen kauan mielessäni pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja, että mitä antaisin itselleni "palkinnoksi" jos saavutan tiettyjä rajoja. Olen huomannut monista blogeista että monet käyttävät kyseistä menetelmää, ja saavatkin paremmin tuloksia aikaan. Mielessäni on siis pyörinyt matka ulkomaille. Jos viroa ja ruotsia ei lasketa, olen ollut vain teneriffalla käymässä, ja tästäkin on aikaa jo 5 vuotta. Jos ja kun saavutan alle 60kg lukeman, sallin itselleni ulkomaanmatkan! Ja nyt en siis tarkoita sitä, että pidän hirveää nälkäkuuria ja teen nesteenpoistoja että saan 10kg pois, vaan että ne kilot oikeasti lähtee ja pysyvätkin samoissa lukemissa jonkun aikaa. Ja jos varaan matkan kun painoni on 60kg, on siitä vielä paljon aikaa saada se alemmaksi ennen matkaa. Mutta siis pudotettavaa on 10kg, joten ihan vielä en ole lähdössä matkalle.
Luultavasti euroopan maissa täytyy kuitenkin pysytellä, sillä rahaa meillä ei ole kuin roskaa. Ja kun tuo mies ei ole edes ollut ruotsia lukuunottamatta ulkomailla, niin eihän sille voi antaa shokkia heti ja istuttaa sitä koko päiväksi lentokoneeseen. Heh, noh katsotaan myöhemmin että ollaanko tässä lähdössä jonnekkin vai ei.. :)
Mutta ihan tällaset perus turistikohteetkin vois olla ihan ok tällasille ei niin paljon matkanneille, kuten malta, espanja, kypros, turkki, ranska jne..



Ihanaa haaveilla, ja jos teen kovasti töitä, ehkä voin myös toteuttaa haaveeni.
Ja minähän aion toteuttaa!
20.58 -
-
Löysin netistä tällaisen palvelun, joka vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Kannattaa siis käydä katsomassa. Pääset sivustolle painamalla kuvasta.

Kyseessä on siis sivusto, jossa voi pitää kirjaa liikkumisista. Mielestäni näytti tosi kivalta, ja aion varmasti ruveta käyttämään kyseistä sivustoa kunhan opin miten se kunnolla toimii ja kunhan nämä helteet on ohi. Mulla nimittäin on sen verran huono kunto etten varmasti lähde tuonne +30 asteeseen pyöräilemään, ja varsinkin kun lämpötila on auringossa vieläkin enemmän. Ja illatkin on nyt niin lämpimiä, että odotan kyllä vielä nämä pahimmat päivät ohi ja sitten lähden pyörälenkille. Lupaan ja vannon!
Tänään syömiset on ollut 1100kcal eli ihan ok.. Nyt tosin tuo mies huutelee että tekiskö sun mieli jotain.. Eli se haluaa syödä varmasti jotain tosi kaloripitoista, kuten jätskiä tällä kelillä.. En tiedä uskallanko vastata sille että joo.. Ehkä mä meen syömään vaan niitä riisikakkuja. tai omenaa. ...tai jätskiä.
8.41 -
-
Taas on kesästä mennyt kohta puolet, ja edellisestä kirjoituksesta 3kk.. Ja en ainakaan tässä välissä ole hirveästi laihduttanut. Paino ei ole noussut onneksi, mutta ei myöskään laskenut yhtään.
Karkkia on tullut syötyä melkeinpä päivittäin ja viikonloppuisin tietenkin grilliruokia. Viikollakin joskus (oikeastaan aika usein) töistä väsyneenä en ole jaksanut tehdä ruokaa, vaan olen tullut kotipizzan tmv kautta kotiin. Kuulostaa hirveältä, eikö?
Ja melkein joka ikinen ilta on maha kipeänä tai huono olo. Ja joka ikinen ilta ajattelen että miksi teen näin? Miksi syön näin huonosti että tulee paha olo? Mutta sitten taas seuraavana päivänä kuitenkin sama homma uusiksi..
Olen huomannut nyt sen, että olen alkanut syödä karkkia, ja etenkin suklaata lohtusyömisenä. Ennen en sitä tehnyt, mutta nyt jos on ollut jotain sanomista avomiehen kanssa esimerkiksi, niin saatan lähteä kauppaan ja ostaa suklaata, sillä se tuntuu oikealta. Se on tuki ja turva, joka on huono asia, ja siitä täytyisi päästä eroon. Tuntuu että olen kuin alkoholisti joka tarttuu aina pulloon kun on asiat huonosti. Eikä se alkoholi paranna niitä asioita, kuten ei suklaakaan.
Jos mennään siihen asiaan joka sai minut taas kirjoittamaan.. Se oli eilinen joka oli pieni järkytys, tai aika suurikin. Tutkiskelin eilen alasti peilin edessä saamiani rusketusrajoja, ja katselin siinä takamustani johon oli tullut myös rajaa kun olin eilen koko päivän bikineillä. Ja katselin siinä hieman kauemman kuin normaalisti itseäni katsoisin ja sitten koin järkytyksen. Minulla menee yli 4 avonaista kämmentä YHTEEN pakaraan, eli 2 ylemmäs ja 2 alemmas, jos joku tajusi. Ja miehellä menee yksi avonainen kämmen yhteen pakaraan. Siis mun koko ahteri on leveempi ku 4 avonaista kämmentä vierekkäin! Ihan hirveeltä tuntui tajuta se. Sanoin miehellekkin että etkö sä oo voinu sanoa koskaan että mulla on NÄIN iso takamus.. Mutta olihan se totta kun se sanoi että mitäköhän siitäki olis seurannut jos se olis niin sanonut. Nojoo.. Mutta onneksi tajusin sen nyt. Oonhan mä tajunnut että se on iso, mutta että näin iso... HUH!
Nyt tuli sellanenki järkytys, että saa nähdä oliko tämä hyvä asia laihduttamisen kannalta. Toivottavasti. Suklaata olis kaapissa nytkin, mutta eipä tee enää yhtään mieli sitä. Katsotaan nyt toki tänään kun tulen töistä illalla nälkäisenä ja verensokerit alhaalla että miten on, mutta ehkä pitäis keksiä jotain syömistä iltapäiväksi töihin, ettei ne verensokerit ehdi laskea niin alas. Itsestähän se kaikki on kiinni. Tuntuu vain että kun on näin huono itsekuri että se on mahdotonta, mutta sainhan mä viime vuoden keväänäkin laihdutettua itseni sinne normaalipainoon..
Katsotaan siis taas uudemman kerran miten homma on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti hyvin!
21.35 -
-
Tässä on nyt näitä kuvia mitä lupasin laittaa. Kuvat eivät oikein onnistuneet sillä nyt vasta huomasin että kuvissa on tyhmät varjot, mutta kyllä siitä nyt kuitenkin näkee edes vähän mistä lähdetään liikkeelle. Unohdin ottaa kuvan takapuolelta ja kuvissa on ryhtikin hieman huono, mutta ei voi mitään. Mennään nyt näillä kuvilla tällä kertaa.. Mutta siis kyllä oli pieni järkytys kun avasin kuvat tähän koneelle.. Todellakin näen itseni peilistä ihan erilailla kuin mitä valkokuva kertoo!


Tänään meni syömiset ihan ok ja jopa jumppasin 30min. Illalla tosin nyt söin sitten jäätelön, mutta kalorit jäi kuitenkin vain hieman 1000 yläpuolelle, joten paremmin kuitenkin kuin normaali päivänä jolloin kalorit hipoivat varmasti 2000:tta jollei ollut jopa ylikin..
Tänään en aio nyt kirjoitella sen enempää, mutta katsotaan mitä huominen tuo tullessaan! :)
Huomenna mulla on muutes työterveyslääkärin vastaanotto sillä viime keskiviikkona otettiin perus verikokeet ja siinä samalla ne testas maksa, sokeri ja kolesteroliarvot joten ihan kiva kuulla minkälaiset ne on koska niitä ei ole ennen otettu.. Ja lääkärin jälkeen parturiin saamaan uutta muotoa hiuksiin :)
18.54 -
-
Sain kuin sainkin itseni rahdattua tänään lenkille ja nyt on hyvä mieli sen puolesta! :) Eihän tuo taas ollut kuin 4km lenkki johon meni aikaa 45min. Oli kyllä tosi hiki kun tulin kotiin, mutta mulla tais olla hieman liikaa vaatteita päällä :D Onneksi kuitenkin ymmärrän nykyään käyttää lenkkareita jalassa. Niin monet kerrat on ollut rakot jalassa tai jalat muuten kipeinä ettei enää huvita hirveästi käyttää muita kenkiä lenkille mentäessä.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta suurin asia taisi olla se, että pääsin ylioppilaaksi syksyllä aikuislukiosta. Syksy oli todella rasittavaa aikaa ja minulle jopa diagnosoitiin burnout. Lääkärissä hyppäsin jatkuvasti kun oli kaikenlaista oiretta. Sairaalassa makasin kaksi päivää kytkettynä sydänkäyrä-monitoreihin. Pulssi oli tuolloin levossa 120, joten siitä voi jo päätellä että stressi oli ja kova! Onneksi nyt sen jälkeen kun lukio on ollut ohi, elämä on pikkuhiljaa alkanut tasaantua ja lääkärissäkään ei ole tarvinnut käydä tänävuonna kuin 2 kertaa joka on jo iso saavutus verrattuna edelliseen vuoteen. Parempaan suuntaan ollaan siis tässä menossa henkisellä puolella ja jos saisi samalla tuota fyysistä olemusta myös parannettua niin olis tosi hyvä juttu :)
Aion täällä kotona jumppailla myös aina välillä, ja sen teen mieluiten niin, että katson ohjattua ohjelmaa telvisiosta. Tätä varten olenkin hommannut muutamia dvd:itä. Jotenkin en osaa jumpata katsomalla ohjeita lehdestä tai muusta vastaavasta. Saan niin helposti huijattua jos ei kukaan ole sanomassa että "jaksaa jaksaa", vaikkakin nyt on vain kyseessä henkilö telkkarissa. Itseltäni löytyvät kyseiset dvd:t
Kunto Plus = Litteä vatsa, vahva selkä
Kunto Plus = Venyttele ja rentoudu
Kunto Plus = Kiinteä ja muodokas
Kunto Plus = Tehokas rasvanpoltto
Rasvanpolttoareobic 1
Rasvanpolttoaerobic 2
Perus aerobic 2
Teho aerobic 1
Body = Kädet ja olkapäät
Kaikkein kivointahan olisi käydä ihan oikeilla ohjatuilla tunneilla mutta tällähetkellä ei ole ketään sellaista jonka kanssa voisin sinne lähteä, enkä yksinkään saa aikaiseksi lähteä :(
Tällaista asiaa oli taas nyt.. Katsotaan jos saisin huomenna kirjoiteltua taas lisää. Ajattelin myös lisätä tänne kuvan itsestäni pelkät alusvaatteet päälläni jolloin myös te näkisitte että minkälaisesta tilanteesta lähden taas liikkeelle. Ja motivoihan se varmaan myös vähän mua kun katson sellaista valokuvaa sillä peili ei todellakaan kerro niin hyvin totuutta kuin valokuva! Ainakaan mun osallani se ei oo niin..
12.19 -
-
Siitä on aikalailla tasan vuosi kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Tuntuu aika pahalta ajatella kuinka sain viimevuonna itseni normaalipainoon, ja nyt olen taas antanut kaiken sen hikoilemisen mennä hukkaan. Ja tällä hetkellä paino on 2kg enemmän kuin mitä se oli viime keväänä aloittaessani laihdutuksen!
Edellisellä kerralla vannoin kuinka se olisi viimeinen laihdutuskertani, sillä olin varma siitä kuinka onnistun, sillä motivaatio oli kova. Teinkin sen sudenkuopan että laihdutin kituuttamalla päivästä toiseen n.700 kcal määrillä. Laihtuminen oli melko nopeaa, olo oli heikko ja ei mitenkään mukava. Päivinä jolloin söin, söin sitten kunnolla. Kesä menikin sitten mussutaessa vaikka minkälaista herkkua kokoajan. En siis oppinut minkäänlaisia terveitä elämäntapoja, vaan jatkoin sitten sitä samaa rataa syömisten suhteen kuin mitä olin tehnyt ennen laihdutuksen aloittamista. Jokainenhan voi päätellä mitä siitä sitten loppujenlopuksi seuraa kun päätyy normaaleihin elämäntapoihin takaisin, jotka eivät olleet mitenkään kehuttavat.
Nyt olen ollut töissä koko kevään, ja aion olla myös koko kesän. Päivisin siis kulutan edes jonkun verran kaloreita töissä, sillä viime keväänä istuin vain kotona koneella tai jotain muuta, mutta en juurikaan liikkunut. Olen seisomatyössä n.8 tuntia päivässä, ja liikun kokoajan, joten kaloreiden palaminen on sen suhteen ainakin parempaa :)
Pahin viholliseni on edelleen karkit, varsinkin suklaa. Olen huomannut että itselleni on tullut jonkinasteinen riippuvuus karkkeihin, ja nyt siitä pitäisi päästä eroon. Mutta sekin on taas helpommin sanottu kuin tehty. Kaupassa käydessäkin jos pääsen ohittamaan karkkihyllyn, en ole vielä voittaja, sillä kassan vieressä on aina hirveät määrät kaikenlaisia patukoita yms.. :( Ehdotukseni onkin oma kassa laihduttajille! ;)

Liikuntaa pitäisi lisätä, ja paljon! Olisi myös hyvä kehittää lihaksia, ja tehdä sitä ja tätä. Jos olisi rahaa niin palkkaisin kyllä personal trainerin ja mieluiten sellaisen joka tulee hakemaan mut täältä kotoa sohvalta ylös kun tuntuu että se on muuten niin vaikeaa. Nyt tarvittais hieman lisää motivaatiota, mutta onneksi kevät on tulossa ja ulkona rupeaa olemaan mukava olla. Tälläkin hetkellä tosin ulkona on ihan harmaata ja ehkä jopa sataa vettä :( EHKÄ saan silti tänään itseni ulos edes pienelle lenkille.. Eilen tosin tein 50min kävelylenkin ja olen erittäin ylpeä itsestäni ;)
Katsotaan mihin suuntaan homma rupeaa kehittymään. Toivottavasti hyvään suuntaan! :)
10.30 -
-
Nyt on sitten ensimmäinen 5 kiloa tiputettu! Aikaa tähän meni 12 viikkoa, eli ei mitenkään hirveän nopeasti ole lähtenyt, mutta parempi se, kuin ei mitään :) Enää on kesäkuun alkuun aikaa 8 viikkoa, joten en taida saada lähtemään toista viittä kiloa ennen sitä, mutta yritän parhaani, sillä olisihan se periaatteessa mahdollista jos vain motivaatiota riittäisi.
Enään on siis 800g matkaa normaalipainoon, ja otin tavoitteeksi päästä siihen ennen syntymäpäivääni, joka on ensi viikon sunnuntaina, joten en ainakaan hirveän kauas siitä jää. Olishan se mukava synttärilahja jos aamulla vaaka näyttäisi normaalipainoa, sillä en varmaan koskaan ole ollut elämässäni normaalipainon mitoissa.. :)
Tosin, voipi olla että hetkellisesti lukema taas hieman nousee, sillä hyvin mahdollista on, että tulee jonkun verran herkuteltua. Itselläni tulee mittariin tasan 20-v, joten tottahan sitä pitää juhlistaa kaikenlaisilla herkuilla ja juhlimisella ;) Mutta kohtuus kaikessa!
Tulen taas mahdollisimman pian tänne päivittelemään, mutta nyt on ollut hieman laiskuutta kun on ollut kaikenlaista tekemistä koulussa ja kotona. Mutta edelleen kuitenkin laihduttelen, vaikka blogia en aina kerkeä päivittelemään. Olkaa te muut ahkerampia kuin minä! :)
21.36 -
-
Olen nyt tänään ja eilen merkkaillut syömisiä ylös, ja valmiiksi jo hieman huomisiakin kun on huomenna niin kiirettä, ettei sitten mene ihan plörinäksi syömiset.
Eilisen kalorit olivat 1000kcal luokkaa ja tänään n.800kcal. Huomenna luultavasti tulee menemään taas lähelle tonnia, sillä ruoka-ajat ja syömiset tulevat olemaan tosi epäsäännölliset.

Mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen siitä, että olen nyt kolmena päivänä käynyt tekemässä tunnin lenkin, joten ei ole niin kamalaa se, että kalorit on hieman korkeammalla kuin toivoisin.. Tänään oli todella mahtava ilma käydä lenkillä! Ihan keväältä tuntui; aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta ja meinasi välillä jopa tulla suorastaan lämmin kun oli auringossa.
Kesä on siis kovaa vauhtia tulossa, ja 2½kk saldo on vain ne vaivaiset 4 kiloa.. Toivotaan että kesäkuun alkuun mennessä painoni on laskenut toiset 4 kiloa, eli yhteensä 8 kiloa. Mutta silti toivoisin että olisi enemmän, sillä siitä on matkaa vielä tavoitepainoon 7-10 kiloa. Nyt pitäisi vain yrittää olla nuo muutamat kuukaudet ilman tällaisia pitkiä repsahduksia, jotta edes tuon 4 kilon painonpudotus olisi realistista. Täytyy siis lopettaa nämä toivomiset ja alkaa tekemään niitä tuloksia..
..mutta kun se suklaa on vaan niin hyvää..
12.24 -
-
Niinpä niin, melkein kuukausi on sitten mennyt ilman kirjoittelua, sekä laihdutusta. Paino ei ole onneksi noussut, mistä olen iloinen. Paino on siis nyt kuukauden ajan ollut tuo 64kg, joten nyt on taas aika jatkaa pudottelua.. :)
Karkkia on tullut syötyä joka ikinen päivä, joten ensimmäisenä jätän ne pois. Tosin, keskiviikkona annan itselleni luvan syödä suklaata, sillä silloin on ylioppilaskirjoitukset, ja tarvitsen virkeänä pysyäkseni jotain tuollaista nopeasti energiaa antavaa. Mutta maksimissaan silloinkin syön vain sellaisen fazerin pienen patukan, joten ei hirveästi, jos vertaan mitä olen tässä nyt viimeisen kuukauden syönyt, joka päivä!
Olen tässä kuukauden aikana harjoitellut kuitenkin muutamia kertoja aerobiccia, mutta harmi kun paikat ovat tulleet aina niin kipeiksi, että menee muutamia päiviä ennenkuin pystyn jatkamaan. Eikä sitä sitten halua aina kokea sitä samaa kipua, joten se jää.. Vaikka ymmärrän kyllä, että ei se sitten enää muutamien kertojen jälkeen satu samalla tavalla.
Eilen kävin poikaystäväni kanssa kävelemässä 4,2km ja tänään sain itseni taas ulos, ja nyt saldona oli 4,8km. Olisi tehnyt mieli tehdä pitempikin lenkki tänään, mutta täällä tuuli aika kovaa, ja siksi ilmakin tuntui paljon kylmemmältä, joten jätin suosiolla jollekkin kivemmalle päivälle :)
Olivathan nuo molemmat lenkit kuitenkin n. tunnin mittaisia, joten ihan sopivia näin aluksi, ja sitten myöhemmin voin lisäillä määriä.
Aloitin taas merkkailemaan syömisiäni ylös, sillä huomasin etten pysty "kontrolloimaan" syömisiäni tarpeeksi, jos jätän ne merkitsemättä. Yritän taas mahdollisimman pitkään jatkaa merkkailemista, sillä siitä on oikeasti hyötyä, ja pelkästään sillä saan tuloksia aikaan.
Nyt otan tavoitteeksi että pääsen normaalipainoon syntymäpäiväkseni. Eli -2kg pitäisi tiputtaa ja aikaa on 28 päivää. Toivotaan että onnistuu! :)
17.33 -
-
Tänään näytti vaaka ensimmäistä kertaa alle 64kg, eli pääsin kuin pääsinkin helmikuun aikana tuonne tavoitteeseen :) Tässä se vielä jonkun aikaa heiluu 64kg molemmilla puolilla ja sitten se rupeaa taas laskemaan, niin se tuntuu tekevän aina. Tai tuntuu tottakai kun käyn melkein joka päivä vaa'alla :D
Tuosta nutrailusta ei sitten tullut yhtään mitään. Tuon aloituspakkauksen mukanahan tulee ateriat 5 päivälle jotka ovat; aamulla mansikka/suklaa pirtelö, välipalana tomaatti/kasvisliemi, lounaana suklaa/karamelli/brownie patukka, välipalaksi taas kasvis/tomaattiliemi, päivällinen juusto/tomaattipasta ja jälkiruoaksi suklaa/vanilja vanukas. Aamulla meni suklaapirtelö jotenkuten alas ja lounaaksi oleva patukka. Tomaattiliemi oli jotain todella pahaa! Pelkkä haju sai voimaan pahoin, ja se maku.. huhhuh! Kokeilin sitä kasvislientäkin ja se oli melkein yhtä pahaa enkä sitäkään saanut alas. Illalla oli sitten jo kauhea päänsärky ja vilu kun en ollut syönyt paljon mitään ja kun maistoin sitä juustopastaa niin ei hitto.. Sanoin poikaystävälle että tää ei kyllä todellakaan ole mun juttuni ja se sanoikin että se uskoo vahvasti siihen että saan paremmin ja helpommin painoni putoamaan ihan vain tarkkailemalla syömisiäni. Tuon kidutuspäivän jälkeen näkkileipä oli jotenkin niin jumalaisen hyvää ja olisin voinut syödä niitä 10! :D
Eli normaalilla linjalla tästä eteenpäin ja nutriletin aloituspakkauksesta pysyn kaukana! Joskus voisin vetästä pirtelö dieetin, sillä ne meni ihan hyvin alas, mutta ainakin vielä laihduttelen ihan normaalisti :) Tässä kirjoitellessakin vedän fazerin sinistä nassuun, mutta en anna sen häiritä sillä olen koko tämän laihdutusprojektin aikana syönyt karkkia enemmän tai vähemmän. :)
Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille! :)
14.47 -
-
Tänään oli talven kovimmat pakkaset, aamulla mittari näytti -21,5 astetta, mutta onneksi on nyt laskenut -14 asteeseen. Silti ulkona oli kyllä tosi kylmä ja kävelinkin vain mahdollisimman lyhyitä matkoja ulkona, kun tuntui että naamaan sattuu tosi kovaa se kylmyys.. :(
Aamulla käväisin vaa'alla ja näyttipä se taas ilokseni alempia lukemia kuin viimeksi :) Eipä nyt hirveän paljoa vähempää, mutta parempi niin kuin että näyttäisi enemmän. Tänään ostin kaupasta nutriletin 5 päivän aloituspakkauksen, joten kokeilen miltä sellainen homma tuntuu. Hirveän kallis sellainen vaan oli kun melkein 30€ sai siitä pulittaa, mutta toivottavasti on hintansa arvoinen! :D Huomenna siis aloitan tuon 5 päivän kuurin, ja katsotaan jos sillä saisi vaikka vähän tuota mahalaukkua pienennettyä niin jatkossa menisi vähän vähemmän ruokaa :)
Ilmoittelen tässä nutrauksen aikana että miten menee, ja tekeekö tiukkaa. Hyvinkin mahdollista että tekee, mutta enköhän pärjää tuon 5 päivää..? :D Noh, katsotaan nyt.. vielä olisi -800g pudotettavaa helmikuun loppuun mennessä, joten toivottavasti nutrauksesta on apua sen saavuttamiseen ;)
Mukavaa viikkoa kaikille! :)
10.22 -
-
En ole maanantain jälkeen uskaltanut käydä vaa'alla, mutta tänään kohtasin pelkoni ja olin taas varma että paino on noussut. Mutta vaaka näyttikin että nyt on yhteensä kiloja lähtenyt kolmisen kappaletta :) Tämän laihdutuksen alussa mittasin vyötäröni ja tuolloin lukema oli 85cm. Tänään tein uuden mittauksen, ja senttejä on vyötäröltä lähtenyt 3-5, riippuu kuinka samasta paikasta tuon mittauksen tein. Vaatekoko on pienentynyt yhdellä, eli nyt voin ostella housuja 42 kokoisena, mikä on huomattavasti helpompaa kuin 44 housujen löytäminen. Paitoja voin ostella kyllä ihan 38-40 kokoisena tai M kokoisena normaalistikkin, mutta tuo alaosa on kyllä ongelma josta haluan päästä eroon. Taitaa tuossa takamuksessa ainakin olla 10kiloa ylimääräistä :D
Eli nyt on kaikinpuolin ihan positiivinen fiilis :) Tosin, englannin YO-kuuntelut meni hieman heikosti, mutta yritän panostaa siihen kirjalliseen osioon enemmän, ja jos en ole arvosanaani tyytyväinen, voisin koittaa uusia enkun sitten seuraavana keväänä. Syksyllä jos saan lakin, niin seuraavana syksynä sitten luultavasti vasta menen johonkin seuraavaan kouluun, joten siinä on sopivasti aikaa yrittää korotella :)
Tuossa pari kirjoitusta alempana lupasin että painaisin helmikuun lopussa 64kg. Noh, tässä on nyt vielä 16päivää aikaa ja yksi kilo pitäisi saada lähtemään. Ja pakkohan se on kai lupauksensa pitää.. :) Eli ei muutakuin kovemmalla tsempillä eteenpäin kohti uusia lukemia!
10.58 -
-
Taas on viikko hurahtanut tuosta vain, ja ne kirjaamiset on sitten hieman jääneet. Karkkia ja kaikkea muuta on tullut vedettyä viime viikolla oikein kunnolla.. Suustani alas ovat menneet mm. ½levyä fazerin sinistä, 1 pätkis-pussi, 1 fazerina caramel, 2-3kpl Lion mini-suklaapatukoita, sipsiä ja 1 kaupan pizza (siis sellainen pakastepizza, joka on suurempi kuin ne saarioisten ja atrian valmispizzat). Nyt kun kirjoitan nuo määrät tähän, niin tuntuu aika hirveältä..!!
Mutta vaikka mitä kaikkea on tullut laitettua suuhun, paino on viime viikon aikana tippunut yhteensä -700g. Ilmeisesti pitää aloittaa joku suklaadieetti kun tuntuu nuo kilot aina tippuvan kun syön karkkia :D Luultavasti se johtuu aina siitä, että kun syön suklaata, en sitten syökkään paljon muuta koska tuosta suklaasta tulee aina niin ällö olo ettei tee mielikään edes mitään.
Noh, oli miten oli, ensi viikolla hieman rajoitan tuota karkin vetämistä. Kyllä multa nyt sen verran itsekuria pitää löytyä että pystyn olemaan arkipäivät syömättä karkkia, mutta niin helppohan se on sanoa, ja muka niin ylitsepääsemättömän vaikeaa toteuttaa!
Huomenna on hammaslääkäri ja tiistaina on englannin yo-kuuntelut. Vähän jo jänskättää molemmat, mutta eiköhän niistäkin selvitä ainakin jotenkin. Ensi viikonlopuksi onkin sitten pieni reissu tiedossa, joten silloin tulee luultavasti käytyä jossain ulkona syömässä. Mutta yritän kyllä hieman miettiä, että mikä olisi sitä järkevää syötävää, ettei taas mene seuraavakin viikko ihan plörinäksi niinkuin on nyt tämä edellinen mennyt.