Sain kuin sainkin itseni rahdattua tänään lenkille ja nyt on hyvä mieli sen puolesta! :) Eihän tuo taas ollut kuin 4km lenkki johon meni aikaa 45min. Oli kyllä tosi hiki kun tulin kotiin, mutta mulla tais olla hieman liikaa vaatteita päällä :D Onneksi kuitenkin ymmärrän nykyään käyttää lenkkareita jalassa. Niin monet kerrat on ollut rakot jalassa tai jalat muuten kipeinä ettei enää huvita hirveästi käyttää muita kenkiä lenkille mentäessä.


Vuoden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta suurin asia taisi olla se, että pääsin ylioppilaaksi syksyllä aikuislukiosta. Syksy oli todella rasittavaa aikaa ja minulle jopa diagnosoitiin burnout. Lääkärissä hyppäsin jatkuvasti kun oli kaikenlaista oiretta. Sairaalassa makasin kaksi päivää kytkettynä sydänkäyrä-monitoreihin. Pulssi oli tuolloin levossa 120, joten siitä voi jo päätellä että stressi oli ja kova! Onneksi nyt sen jälkeen kun lukio on ollut ohi, elämä on pikkuhiljaa alkanut tasaantua ja lääkärissäkään ei ole tarvinnut käydä tänävuonna kuin 2 kertaa joka on jo iso saavutus verrattuna edelliseen vuoteen. Parempaan suuntaan ollaan siis tässä menossa henkisellä puolella ja jos saisi samalla tuota fyysistä olemusta myös parannettua niin olis tosi hyvä juttu :)

Aion täällä kotona jumppailla myös aina välillä, ja sen teen mieluiten niin, että katson ohjattua ohjelmaa telvisiosta. Tätä varten olenkin hommannut muutamia dvd:itä. Jotenkin en osaa jumpata katsomalla ohjeita lehdestä tai muusta vastaavasta. Saan niin helposti huijattua jos ei kukaan ole sanomassa että "jaksaa jaksaa", vaikkakin nyt on vain kyseessä henkilö telkkarissa. Itseltäni löytyvät kyseiset dvd:t

Kunto Plus = Litteä vatsa, vahva selkä
Kunto Plus = Venyttele ja rentoudu
Kunto Plus = Kiinteä ja muodokas
Kunto Plus = Tehokas rasvanpoltto
Rasvanpolttoareobic 1
Rasvanpolttoaerobic 2
Perus aerobic 2
Teho aerobic 1
Body = Kädet ja olkapäät

Kaikkein kivointahan olisi käydä ihan oikeilla ohjatuilla tunneilla mutta tällähetkellä ei ole ketään sellaista jonka kanssa voisin sinne lähteä, enkä yksinkään saa aikaiseksi lähteä :(

Tällaista asiaa oli taas nyt.. Katsotaan jos saisin huomenna kirjoiteltua taas lisää. Ajattelin myös lisätä tänne kuvan itsestäni pelkät alusvaatteet päälläni jolloin myös te näkisitte että minkälaisesta tilanteesta lähden taas liikkeelle. Ja motivoihan se varmaan myös vähän mua kun katson sellaista valokuvaa sillä peili ei todellakaan kerro niin hyvin totuutta kuin valokuva! Ainakaan mun osallani se ei oo niin..


This entry was posted on 18.54 and is filed under . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

1 kommenttia:

    Anonyymi kirjoitti...

    Moi, olit kommentoinu tohon miun blogiin (Let me be myself) ja siis olen kotoisin Joensuusta. :) Täällä kulutan mahdollisia pururatoja ja ostan kaupan vihanneslaatikot tyhjiksi. ;) Taidanpa jäädä seurailemaan tätä siunki blogia!

  1. ... on 8. huhtikuuta 2010 klo 18.58